Mitä eroa? Esisopimus vai aiesopimus?
PARPOLA kirjoittaa:
Viime lauantaisen aiesopimuksia koskevan blogi -kirjoituksen jälkeen sähköpostiini kilahti kaksikin kysymystä liittyen siihen, miten esisopimus sitten eroaa aiesopimuksesta?
Tässä lyhyesti oma näkemykseni asiasta.
Ero näiden kahden lopullista sopimusta valmistelevan sopimusmuodon välillä on merkittävä. Aiesopimus ei lähtökohtaisesti sido sen osapuolia, ellei tiettyjä aiesopimuksen kohtia ole nimenomaisesti sopimuksen tekstissä sovittu sitoviksi. Aiesopimuksen sitovia kohtia ovat yleensä neuvotteluyksinoikeus, sovellettava laki ja oikeuspaikka.
Tilanne on varsin toinen, kun puhutaan esisopimuksesta. Esisopimuksen tarkoitus on sitoutua lopullisen sopimuksen ehtoihin tiettyjen, esimerkiksi rahoitukseen liittyvien ehtojen täyttyessä. Kyseessä on siis sopimusmuoto, jossa asiat on jo osapuolten välillä sovittu valmiiksi, mutta ne ovat ehdollisia esimerkiksi rahoituksen järjestymiselle tietyn sovitun aikaikkunan aikana. Mikäli ehto toteutuu (esim. rahoitus) esisopimus muuttuu automaattisesti sitovaksi lopulliseksi sopimukseksi. Mikäli taas esisopimuksessa sovittu ehto ei täyty sovitun aikaikkunan aikana esisopimus raukeaa ilman irtisanomistoimenpiteitä.
Kuten aiesopimuksessakin, niin myös esisopimuksessa ratkaisevaa on sopimuksen sisältö, ei sen otsikointi.
Kysyjille vastattiin.
Toivottavasti tämä lyhyt blogi selvensi asiaa. Uusille lukijoille asian taustat selviävät 7.8.2021 julkaistusta edellisestä blogista, mikä kannattaa silmäillä lävitse.
Parpola Lakiasiaintoimisto avustaa mielellään sekä aiesopimus, että esisopimus -neuvotteluissa. Olen ollut mukana toteuttamassa useita laajoja sopimusprojekteja eri toimialoille sekä yritysjärjestelyitä Suomessa ja kansainvälisesti. Molemmat lopulliseen sopimukseen tähtäävät sopimusmallit ovat varsin oivia työkaluja asioiden viemiseksi maaliinsa.